Useiden Hyvinvointialueiden strategioihin on kirjattu tavalla tai toisella sote-palveluiden monituottajuusmallin toteuttaminen. Laadukkaiden ja vaikuttavien palveluiden järjestäminen toteutuu parhaiten jatkuvalla vuoropuhelulla palvelun ostajan, palveluntuottajien ja palvelun käyttäjien kesken. Myös toimintaympäristöön liittyvät vaikutukset tulee ottaa huomioon. Vuoropuhelu antaa mahdollisuuden yhteiskehittämiseen ja lisää yhteisön ja yksilön luottamusta hyvinvointijärjestelmän toimivuuteen. Meidän on tulee ymmärtää hyvinvointi-ilmiön ekosysteemisyys ja rakennettava osallistuvan vuoropuhelun kautta innovaatioita, joilla on positiivisia vaikutuksia ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin.
Aktiivisen vuoropuhelun kautta innovoivaan ekosysteemiin
Kun keskustelemme ja luomme yhteisestä ymmärrystä esimerkiksi lainsäädännön tulkinnasta, tiedämme mitä palveluntuottajilta odotetaan, miksi jotain odotetaan ja mitä palvelunkäyttäjä eli kansalainen palveluntuottajilta tai julkiselta palvelunjärjestältä toivoo. Vaikuttaminen ja vuoropuhelu, yhteisen ymmärryksen luominen, ei saisi jäädä vain kansalaisen ja hyvinvointialueen välille, vaan sen tulisi olla mahdollista myös hyvinvointialueen ja palveluntuottajan sekä muiden sidosryhmien välillä. Saavutamme ekosysteemiajattelun tuomat vaikuttavuusedut, taloudelliset säästöt ja kestävät hyvinvointitulokset yhdessä laadituilla tavoitteilla ja ilmiöiden rajaamisella.
Hyte- ja osallisuustyössä on otettu jo askelia yhteiseen vuoropuheluun, jopa yhteiskehittämiseen. Voitaisiinko samat askeleet ottaa myös palveluiden ja markkinoiden muotoilussa hyvinvointialueilla ja koko Suomessa? Palveluntuottajat toivovat monipuolista markkinavuoropuhelua ennen palveluiden kilpailuttamista sekä varsinaisella sopimuskaudella. Hankintalaki on hyvä renki, mutta isäntänä se ei luo edellytyksiä yhteiselle palvelumuotoilulle. Monipuolisella markkinavuoropuhelulla palveluntuottajat voivat käydä tarvittavaa keskustelua työyhteisöjensä, omistajiensa, rahoittajiensa ja muiden sidosryhmiensä kanssa ja voivat vastata parhaalla mahdollisella tavalla kansalaisten tarpeisiin.
Tasavertaisilla vuoropuhelun rakenteilla lisätään demokratiaa ja avoimuutta ja vältetään salamyhkäisyyttä ja pelkoa yrityssalaisuuksien paljastumisesta. Voisimmeko järjestää esimerkiksi yhteisiä seminaari- tai kehittämispäiviä, tai josko aloitettaisiin vaikka teemoitelluista keskusteluista kansallisten dialogien tapaan? Tämän ei tulisi perustua vapaaehtoisuuteen vaan tulla uudeksi toimimisen kulttuuriksi hyvinvointialueilla. Näin saisimme muotoiltua yhdessä parhaat ja kustannustehokkaat palvelut kestävällä tavalla.
Maalaisjärkeä ja luottamusta vai byrokraattista palveluiden sääntelyä ja valvontaa?
Palveluiden sääntelyn ja valvonnan olisi toivottavaa toimia yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Kun valvovia viranomaisia on kaksi: Avi/Valvira ja Hyvinvointialueet, niidenkin kannattaisi keskustella keskenään ja muodostaa jaettua ymmärrystä. Sääntely ei saisi vaikuttaa palveluiden järjestämiseen siten, että palveluiden tilaaja eli hyvinvointialue yksipuolisesti muotoilee palvelut ilman palveluntuottajien kuulemista. Näin hukkaamme monituottajamallin osaamisen ja innovointikyvyn.
Tanskassa sääntelyä ja valvontaa ollaan yksinkertaistamassa ja monituottajuuden lähtökohtana on luottamus palveluntuottajaan. Palveluntuottajille annetaan mahdollisuus valita metodinsa ja osittain myös henkilöstöprofiilinsa itse. Hyvinvoiva asiakas on lopputulema, jota palveluiden tilaaja hakee palvelutilauksellaan. Tanskassa ajatellaan, että on palveluntuottajan ja asiakkaan asia, miten tämä asiakasvaikuttavuus ja muut yhteiset tavoitteet saavutetaan. Tanskassa siis valutetaan asiantuntijuutta sinne, missä palvelut tehdään ja asiakas tunnetaan parhaiten. Jatkuvalla yhteisellä vuoropuhelulla haetaan yhteistä ymmärrystä, joka tuottaa lisäarvoa myös kaikkien osapuolten osaamiseen. Tämä missiopohjainen ajattelu tuottaa ketterää ja yksilöllistä palvelua, jonka muotoilu tapahtuu lähellä kansalaista ja hänen perhettään hänelle tärkeissä ja soveltuvissa ympäristöissä.
Sääntelyn ja henkilöstöpulan suhde
Jos henkilöstö ei voi tehdä asiantuntijuuttaan ja koulutustaan vastaavaa työtä ja avustavaa henkilöstöä ei voi lukea asumispalveluiden henkilöstön mitoitukseen, voi se pahimmillaan johtaa palveluiden alasajoon, kun koulutettua sote-alan työvoimaa ei saada rekrytoitua palveluyksiköihin. Henkilöstön pito- ja vetovoima vahvistuu ja realisoituu maalaisjärjellä muotoillussa palveluissa. Ylisääntelyllä ei ratkaista henkilöstöpulaa. Toisekseen osaamisen tarpeita ei tulisi tarkastella vain palvelun järjestäjän tontilla, palveluntuottajan asiakkaat ovat palveluiden tilaajan asiakkaita. Olisi hienoa, jos osaamista ja innovaatioita voitaisiin jakaa yhteisen asiakkaan hyväksi.
Vuoropuhelun merkittävyyttä hyvinvointitoiminnassa ei voi siis liikaa korostaa. Jos avointa keskustelua ei ole, voi palveluntuottaja tehdä vääriä ja turhia tulkintoja tilaajan päätösten taustatekijöistä. Jos emme voi keskustella esimerkiksi uusista palveluista, voi palveluntuottajalle pahimmillaan syntyä vaikutelma siitä, että tilaaja valuttaa omia haasteitaan palveluntuottajille esimerkiksi lääkäri- tai muusta sote-henkilöstöpulasta johtuen. Asiakkaat ovat yhteisiä ja haasteisiin ei saada ratkaisuja siirtämällä ja ulkoistamalla ongelmia toiselle toimijalle.
Olisi todella motivoivaa ja innostavaa pohtia eri osapuolten tarpeita yhdessä. Ekosysteemiajattelu, jolle tulevaisuuden ilmiöpohjainen rahoittaminen perustuu vaatii vuoropuhelua, sillä hyvinvoinnin ekosysteemeissä kukaan ei pääse pakoon vastuutaan vaikuttaa hyvinvoinnin muodostumiseen. Se on meidän kaikkien yhteinen tehtävä!
Lainsäädännön sudenkuopat
Ekosysteemityöskentelyssä toimijaorganisaatioiden rajat hälvenevät ja työhön tulee uutta vapautta ja jaettuja vastuita. Ekosysteemin toimijat pystyvät luomaan tarkoituksellisempia ja tehokkaampia rajauksia mm. erityisten haasteiden, prioriteettien, ratkaisujen ja tavoitteiden kohdalla. Toimijoiden, ilmiöiden ja prosessien rajapintoja on paljon ja juuri siksi tarvitaan yhteistä aktiivista ymmärryksen muodostumista ja vaikuttavuuden arviointia. Kun eri toimijat voivat tuoda esille omia ideoitaan, saadaan lainsäädäntöön parhaat luut lihan ympärille. Näkökulmat eivät pääse esille kuulemalla vaikkapa lainsäädännön valmistelussa tai tulkinnoissa yksistään asiantuntijoita, jotka eivät välttämättä tiedä kaikkien taustatekijöiden välillisiä vaikutuksia toisiinsa tai joilla ei ole itse toimintaan tai toimintaympäristöön liittyvää ruohonjuuritason kokemusjohteista osaamista.
Sudenkuoppia on Suomessa paljon. Esimerkiksi sosiaalihuoltolain yhteisöllisen asumisen muutos aiheuttaa haasteita palvelukiinteistöjen muuntautumisen mahdollisuuksiin. Ara-rahoitettujen kiinteistöjen muuntautuminen tehostetun palveluasumisen yksiköistä yhteisöllisen asumisen yksiköiksi voi olla Ara-säännösten näkökulmasta mahdotonta. On hämmästyttävää, kuinka näin selkeää rajapintaa ei ole otettu huomioon lain uudistuksessa. Kuplassa on vaikeampaa saavuttaa realistisia tuloksia. Ollaanko jälleen tuhlattu resursseja ilman maalaisjärkeä? Ekosysteeminen vuoropuhelu ja aito yhteistyö luo alustan sekä maalaisjärkiselle että tutkittuun tietoon pohjaavalle toiminnalle. Se on myös sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, sillä resurssien käytön ja toiminnan vaikutuksia arvioidaan jo etukäteen ja seurataan tapahtumien edetessä.
Voisiko Päijät-Häme olla edelläkävijä markkinavuoropuhelun kehittämisessä?
Ongelmat ja haasteet eivät häviä kun ne ulkoistaa toiselle toimijalle. Käsien nostaminen pystyyn ei ole myöskään mahdollista, elämä tapahtuu juuri tässä ja juuri nyt. Meidän tulee etsiä ratkaisuja aktiivisesti ja kollektiivisesti, sillä tekomme ja tekemättömyytemme vaikuttavat välillisesti meihin kaikkiin. Miten voimme löytää vahvuuksiamme, säilyttää hyvää ja vahvistaa sitä? Suurin osa sosiaali- ja terveysmenoista rahoitetaan yhteisistä varoista. Mistä saisimme rohkeuden nähdä toimet, joilla ei ole yhteisiin eettisiin ja hyvinvointitavoitteisiin liittyvää vaikuttavuutta? Onko meillä rohkeutta muuttaa tai poistaa jotain, joka ei edistä hyvinvoinnin toteutumista? Missä tapahtuu vähentämiseen ja poistamiseen liittyvä markkinavuoropuhelu ja innovointi?
Hyvinvointialueilla saattaa syntyä helposti käsitys, että hyvinvointi on kasa ongelmia joihin vastataan ratkaisuilla, jotka syntyvät palveluista. Hyvinvointi on kuitenkin myös ihmisen kokemus hyvinvoinnista ja kyvykkyys eli taito ylläpitää ja uusintaa omaa ja muiden hyvinvointia yhteisöissään. Ihmisillä ja ihmisryhmillä on käsityksiä hyvästä elämästä ja haaveita sekä tavoitteita elämään liittyen. Ihminen ja yhteisöt tulisivat olla keskiössä niin hyvinvointitavoitteiden asettelussa kuin toimenpiteissä. Mitkä ovat Päijät-Hämeen vahvuudet, haasteet ja paikalliset ratkaisut? Ketkä ovat niitä muodostamassa? Miten hyödyntää laajempia kansallisia ja kansainvälisiä resursseja paikallisesti?
Kokemusjohteinen tieto asiakkaan, ammattilaisen, potilaan ja kansalaisen näkökulmista haastavat meitä moninäkökulmaisuuteen, jossa meillä kaikilla on useita rooleja. Kuinka sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinat muodostuvat ja kuinka siitä pidetään huolta? Miten hyvinvoinnin markkinat muuntuvat tilanteessa, jossa kaikki hyvinvointiin liittyvä ei ole ratkaistavissa markkinoilta ostettavilla palveluilla? Minkälaista tulisi olla laaja-alainen ja monimuotoinen yhteinen suunnittelu, jonka pohjalta nouseviin ongelmiin ei kaikkia ratkaisuja luoda hyvinvointialueen omana toimintana tai ostettuina palveluina? Minkälaista on ekosysteemin sisällä tapahtuva markkinavuoropuhelu? Entä tästä nouseva uusi yhteistyö?
Päijät-Hämeellä on kaikki edellytykset muodostua innovoivaksi ekosysteemiksi, mikäli niin haluamme. Ekosysteemityöskentely vaatii meitä hyväksymään, että meidän tulee aidosti tuoda resurssimme, prosessimme ja taitavuutemme yhteen jaettujen päämäärien saavuttamiseksi. Tämä pitää sisällään kaikki yhteiskuntaan kuuluvat rakenteet kuten esimerkiksi infrastruktuurimme, sisä- ja ulkopolitiikan, maatalouden, puolustuksen ja koulutuksen. Tämä lisäksi mukaan on tuotava kaikki ne elementit, toiminnot ja vastuut, jotka jäivät kunnan hoidettavaksi kun hyvinvointialueet syntyivät.
Ekosysteemeihin vaikuttavat myös meihin ihmisiin liittyvät piirteet, kuten oma hyvinvointimme tila, kognitio, tunteet, temperamentti, kokemukset, roolit, ihmisten luottamus omiin taitoihin selvitä elämän haasteista, yhteisöllisyys ja positiivinen toiveikas kuva tulevaisuudesta. Ymmärrystä ja luottamusta lisäävät toimet vaativat yhteisiä eettisiä päämääriä ja niiden muodostaminen ei kuulu vain poliitikoille ja muille päättäjille. Missä on se paikka ja alusta, jossa voimme kaikki kokoontua yhteen ja luoda ratkaisuja, jotka palvelevat kansalaisia paikallisesti hyödyntäen maailmanlaajuisia resursseja?
Maria Korhonen
Toiminnanjohtaja
Mente Palvelut
Markus Vähälä
Toimitusjohtaja
Citizen Network Osk